Mieli ja keho

Yhteisöllisyys tekee onnelliseksi – miten sitä voisi lisätä?

Lapsena tunsin kaikki naapurimme nimeltä, olin käynyt heidän kodeissaan, leikkinyt heidän lastensa kanssa. Oli olemassa kirjoittamaton sääntö, että uusi naapuri perheineen käy muutettuaan kiertämässä naapuruston ja esittelemässä itsensä ja perheensä. 

Naapureiden kanssa lenkkeiltiin, istuttiin iltaa, tehtiin heinää ja nostettiin perunaa. 

En tunne nykyisistä naapureistani ketään. Enkä ole tehnyt yhtään mitään edesauttaakseni asiaa, ennemminkin päinvastoin. 

Jos naapuri tulee yhtäaikaisesti pihalle, katselen muualle kuin en huomaisikaan häntä. Jotten vaikuttaisi tungettelevalta tai aiheuttaisi epämukavuutta kummallekaan meistä.

Vaikka onko se silti epämukavuutta? Tutkijoiden mukaan on olemassa selvä syy-yhteys yhteisöllisyyden haurastumisen ja kansakunnan onnellisuuden murenemisen välillä. Katso vaikka Yhdysvaltoja. 

Jos mietit elämäsi onnellisimpia hetkiä, olet todennäköisesti ollut silloin seurassa. 

Me olemme laumaeläimiä ja koemme stressiä jäädessämme ulkopuolelle. Kutsumme sitä nimellä yksinäisyys. Sen kalvavan tunteen tarkoitus on sysiä meitä takaisin lauman pariin, turvaan. Se on biologinen tarve. 

(Kuten jo aiemmin kerroin, suojaa yhdessä vietetty aika ahdistukselta ja masennukselta.)

Kun katsomme nykyisiä kaupunkikeskustojamme viikonloppu-iltaisin, mietimme päitämme puistellen, kuinka nyt niin autiot kadut olivat nuoruudessamme täynnä nuorisoa ja naurua.  

On helppo syyttä nykyajan nuorisoa, sosiaalista mediaa ja ruuturiippuvuutta, mutta se ei ole kuin korkeintaan osa totuutta. 

Tiedän omista lapsistani, että he valitsevat ennemmin elävän elämän kontaktin kuin sosiaalisen median. He tietävät, että ensimmäinen saa voimaan hyvin ja jälkimmäinen ei.

Mutta yhteiskunta ja kulttuuri on muuttunut. 

Ei auta mennä yksin seisomaan Halpa-Hallin kulmille ilman puhelinta, kun ei siellä ole ketään muuta. 

Siksi Pietarsaaren oma kaupunkifestivaali Jaakon Päivät on niin iso juttu. Silloin yhteisöllisyyden tarpeeseen vastataan kokonaisen viikon verran. 

Miten voisimme lisätä yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta arjessamme?

Tähän, jos mihin, toivon teiltä vinkkejä! Itsellä sosiaalisen median vähentäminen ja suorien kontaktien suosiminen on edesauttanut asiaa.  

Olen jopa opetellut uudestaan soittamaan ihmisille – taito ja tapa, joka on viestikulttuurin myötä kuihtunut olemattomiin. 

Olen toivottanut ihmisiä tervetulleiksi meille koska vain, ilman pitkiä ennakkosopimisia – huolimatta siitä, että kontrollista luopuminen ei ole ihan helppoa. Olen silti tullut siihen tulokseen, että sosiaaliset kontaktit tuovat enemmän kuin ottavat myös silloin, kun hiukset on likaiset ja tiskit pöydällä.

Olen rohjennut osallistua perhekerhoihin ja perhetapahtumiin, joista en ole tuntenut entuudestaan ketään. Olen pitänyt yhteyttä läheisiin ystäviin ja sopinut heidän kanssaan säännöllisesti koko perheen yökyläilyjä. Nämä ovat todella odotettuja tapahtumia koko meidän perheelle! <3

Ihastuttavan ja ilostuttavan “LYKKE – Onnellisten ihmisten salaisuudet”-kirjan kirjoittaja, onnellisuustutkija Meik Wiking on vienyt yhteisöllisyyden vielä pidemmälle.

Hän kehottaa lähestymään naapureita tervehtimällä, juttelemalla tai esimerkiksi luomalla kodin tarvikkeiden resurssihakemiston.

Tällöin naapureita pyydetään kertomaan mitä kodin tarvikkeita he voivat tarvittaessa lainata, esimerkiksi polkupyörän, kottikärryt, työkaluja, lapion, peräkärryn, jne., jolloin kaikkien ei tarvitse ostaa kaikkea itselleen ja naapurusto on enemmän tekemisissä keskenään.

Konkreettisten esineiden lisäksi naapurit voivat myös lainata taitojaan, esimerkiksi opettaa soittamaan tai laulamaan, tai ihan perinteisten talkoiden merkeissä.  

Tai ottamaan tavaksi juhlia Naapureiden päivää kuten Alankomaissa (26.5.) joko kahvittelun tai naapuruston yhteisten illanistujaisten merkeissä. 

Mitä itse voin tehdä yhteisön hyväksi?

Hmm. Tätä olen yrittänyt miettiä, mutten vielä tiedä miten kantaisin korteni kekoon.

On kuitenkin tutkimuksin todettu fakta, että pyyteettömän avuliaat ja hyväntekeväisyyttä/vapaaehtoistyötä tekevät ihmiset ovat kaikkein onnellisimpia. Jarkko on muuten tästä elävä esimerkki – on vaikea löytää avuliaampaa ja hyväsydämisempää (ja samalla onnellisempaa) ihmistä.

Juttelin tuttavan kanssa vanhan talon remontista ja hän mainitsi majoittaneensa joukkueen verran väkeä pyöräpoolokisoihin. Ihan parasta! 😀

Mutta mistä sitä lähtisi, kiinnostaisikohan teitä esimerkiksi ilmainen mindfulness + piknik? Tai jotain pikkulapsiperheille… Meillä on tontilla lapsia kiinnostavia puroja ja pieniä kiipeilykiviä ja tontti rajautuu rauhalliseen leikkipuistoon, jossa on myös pieni jalkapallokenttä. 

En tiedä vielä, mutta luotan siihen, että vastaus löytyy. Ilolla silti otetaan myös vinkkejä vastaan! 😀

2 Comments

  • Jenni Pehkonen

    Hei! Luen vähän jäljessä tätä blogia, etenkin vanhempia postauksia. Mutta julkaisuun liittyen, kunhan tämä koronaeristäytyminen helpottaa, olis ihana järjestää jotkut puistotreffit siihen teidän viereiseen puistoon, ja jos ootte saanut siihen kotipihaan sen kanalan valmiiksi, niin lapset varmasti mielellään ihastelis niiden touhuja ☺️ En siis tiedä yhtään missäpäin asutte/mikä puisto siinä on, mutta mehän ollaan järjestetty kesäisin niitä Mll:n puistotreffejä eri paikoissa, sopis siihen hyvin 😁🐔🐓
    Terv. Jenni Pehkonen

    • Marjo

      Hei Jenni! Kuulostaa tosi hyvältä idealta, ilman muuta pitää järjestää! <3 Me ja puisto ollaan tässä Skutnäsissä, ihan keskustan tuntumassa, että helppo tullakin. 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *