minimalismi konmari
Me,  Mieli ja keho,  Minimalismi,  Raha

Tavaroista luopuminen – miten ja miksi teimme sen?

Olen kertonut teille kuinka pari vuotta sitten aloimme raivata kotiamme KonMari-metodilla ja siitä tilanne on hiljalleen hiipinyt minimalismia kohden.

Kaikki sai alkunsa vuoden 2017 joulukuussa, kun ystäväni alkoi puhua marittamisesta, kodin järjestämis-metodista, jolla tavarat käydään läpi kategoria kerrallaan ja jätetään jäljelle vain iloa tuottavat.

Innostuin ajatuksesta niin, että kävin ostamassa “KonMari – Iloa säkenöivä järjestys”-kirjan samantien. Tämä oli vielä aikaa, jolloin minun piti ostaa asiat itselleni ja sen piti tapahtua niin nopeasti kuin suinkin.   

Onneksi Jarkko oli heti mukana juonessa, hän ei ole koskaan ollut tavaran perään kuten minä. 

Mistä tarve vähentämiselle syntyi?

Tähän en osaa oikein vastata. Meillä ei ollut tiedostettua tarvetta siihen ennen kuin ystäväni tietämättään avasi Pandoran lippaan. Ja se pursusi tavaraa.

Tottakai olimme olleet kyllästyneitä etsimään jatkuvasti hukassa olevia tavaroita. Siivoamaan ja järjestämään nonstop tai jos ei sitä tehnyt, räjähti koti käsiin silmänräpäyksessä.

Ja se järjestäminen. Se oli tavaroiden sullomista ratkeamispisteessä oleviin kaappeihin. Se oli ajoittaisia täsmäiskuja yksittäisiin kaappeihin, lipastoihin ja huoneisiin. Se oli uusien kaappien, lipastojen ja huoneiden hankkimista. (Vuokrasimme vuodeksi 600 eurolla konttivaraston, jonka sisältöä emme kaivanneet kertaakaan sen vuoden aikana, ja jonka sisällön myimme vuoden päätteeksi n. 200 eurolla.)

Miten prosessi eteni?

Nyt paljastan teille, etten koskaan ole edes lukenut KonMari-kirjaa loppuun, vaikka se onkin ollut alkuunpaneva voima tavarakaaoksesta selviämisessä. Lopetin jossain pystyviikkauksen kohdalla. 

Kirjan tärkein anti on varmastikin ollut tavaroiden kategorisointi. Esimerkiksi kun prosessi aloitetaan käymällä läpi kaikki vaatteet. Ja sitten kirjat. Ja sen jälkeen me taisimme ottaa keittiövälineet. Elektroniikka. Lelut. Epämääräinen sälä. 

Tämä johti siihen, että saman kategorian tavarat säilytettiin jatkossa samassa paikassa. Esimerkiksi askartelutarvikkeet olivat aikaisemmin olleet hujanhajan kaikkien kolmen tytön huoneessa, keittiössä ja meidän makuuhuoneessa. 

"Tietääkö joku missä on teippi? Sakset? Sinitarra? Korttipohjia? Kirjekuoria? Liima? Lahjapaperit?"

 

Nykyään tietää, silloin vain tuurilla. 

Minkälaista tavarasta oli luopua?

Kenelläkään perheessä ei ollut vaikeuksia luopua tavarasta, päinvastoin, olimme kaikki oikein innokkaita siihen. Huolimatta siitä, että tavaran lajittelu, myynti, lahjoitus, loppusijoituspaikan etsintä ja raijaaminen veivät niin paljon resursseja, että usko oli kortilla monta kertaa. Mutta prosessin edetessä alkoi näkyä valoa. Joka sen tavaravyöryn alta vihdoin pilkotti. 

Vaikeinta oli tottakai lahjojen ja muistoesineiden kohdalla, mutta niissäkin tulimme koko ajan paremmaksi ja paremmaksi. Esimerkiksi tytöt osasivat askarteluistaan ja puutöistään nopeasti sanoa, mitkä ovat tärkeimmät ja tuottavat iloa, ja ne säästettiin, näkyvällä paikalla.

Prosessin myötä havahduttiin siihen, kuinka järjettömiä asioita sitä oli kotiansa tukkimaan hankkinut. Omalta kohdalta esimerkkinä suuri kynttilälyhty, jonka sisällä oli sisustuspalloja.

Kyllä. Palloja, joiden ainoa funktio oli toimia sisustuskoristeena. Niitä minä olin ostanut. Kahta eri väriä.

Vapautunut tila toi vapautta sieluun asti. Tavarasta luopuminen vasta paljasti kuinka paljon ne röykkiöt olivat meitä ahdistaneet ja hankaloittaneet arkea.  

Sitten vain lasketeltiin maaliin

Eipä muuten tosiaan lasketeltu. 😀 Huolimatta siitä, että olimme luopuneet tavaran säilyttämisestä, ei ostokäyttäytymisemme ollut muuttunut radikaalisti. Kaupoissa oli edelleen ihania juttuja ja ostamisesta sai hetkellisesti säväreitä. Vaikka enää en tuhlannut rahaa yhtä idioottimaisiin asioihin, niin tuhlasin silti. Kaikki tavarat vaativat tilaa ja se johtaa ajan mittaan sotkuun. 

Vaikka emme enää samaan pisteeseen joutuneet, niin viime syksynä valmistellessamme muuttoa otimme uuden n. kuuden viikon mittaisen puristuksen ja kävimme joka ikisen tavaramme läpi.

Olimme muuttamassa vuokrataloon, jossa säilytystila oli huomattavasti vähäisempi kuin silloisessa rivitaloasunnossamme, ja halusimme myös vaalia siisteyttä ja järjestystä (niin hyvin kuin se nyt vauva-taapero-kombolla on mahdollista).

Vuokratalo oli osittain kalustettu, joten vaikka hetkellisesti ajattelimme vuokraavamme varaston omille ylijääville huonekaluille ja kodinkoneille, niin aika nopeasti päätimme lahjoittaa ja myydä kaiken, jota emme uudessa kodissa tarvitse. Sinne meni sängyt, lipastot, kaapit, keittiövälineet, sivupöydät, rahit, mattoja, vilttejä, vaatteita, kenkiä, pyykkikone, you name it.

Urakka oli jälleen mittava rutistus koko perheeltä, mutta arvatkaas mitä? Itse muutto oli tosi nopea ja helppo. Ne tavarat, jotka jäivät jäljelle, olivat pakattu valmiiksi kategorioittain, joten setvimistyötä ei uudessa kodissa ollut.  

Tilanne nyt

Kuten tiedätte, me olemme Jarkon kanssa tätä nykyä hyvin harkitsevia mitä tulee tavaran ostamiseen. Tytöt ostavat edelleen, mutta myös harkitummin. Havahduttavaa heillekin oli huomata, että kiertoon meni edellis-joulun lahjoja, niitä, joita oli niin kovasti toivottu ja jotka jaksoivat viihdyttää juuri ja juuri sen joulun yli. 

Ollaankin puhuttu, että ostamisessa olisi hyvä miettiä, että tästä on minulle iloa ainakin vuoden, mielellään pidempään. Ja sen jälkeen suoda ajatus myös sille, että mitä tavaralle sitten tapahtuu, kun en enää sitä halua. 

Pyrimme muutenkin perheessä tuottamaan mahdollisimman vähän jätettä (osa aiemmista tavaravuorista päätyi jätteeksi ja se kirvelee omatuntoa edelleen), joten oman ostokäyttäytymisen seurausten pohdinta on osa sitä tavarakasvatusta, jota pyrimme harjoittamaan. 

Nyt meillä on kotona kaikki tarpeellinen ja vähän ylikin. 

Lautapelit saisi käydä taas läpi, onko kaikki sellaisia, joita tulee pelattua. Ja sitten on yksi jalkalamppu ja vaaterekki, jotka saisi laittaa kiertoon. Vauvalta tarpeettomaksi jäänyt sänky ja sitteri. Ja sitten ne muutama vuosi sitten hankitut kalliit äänentoistolaitteet, jotka eivät ole toimiva kombo herkkäunisen vauvan kanssa. 

Että jatkuva prosessi tämä on, ainakin niin kauan kun talossa on kasvavia lapsia. Mutta nykyään hyvin paljon maltillisempi kuin aiemmin, luojan kiitos. 

Jos kaipaat konkreettista vetoapua kodinraivaukseen, niin Jenni Sarraksen “Tavarataidot – Arkijärjellä koti kuntoon” on vahva suositukseni! 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *