voiko lahjasta luopua minimalismi
Me,  Minimalismi,  Raha

Saako lahjasta luopua?

Nyt puhutaan sellaisesta aiheesta, josta minun on vaikea kirjoittaa. Tuntuu, että kaikki, jotka ovat koskaan meille lahjan antaneet, tulevat sanojeni jälkeen pitämään meitä kiittämättöminä ja röyhkeinä. 

Silläkin riskillä tartun tähän teemaa, sillä se kuitenkin koskettaa varmasti jokaista meistä jollakin tavalla. Lahjojen saaminen ja lahjojen antaminen.

Olen lasten osalta puhunut aiemmin lahjaruljanssista aiheella Lasten synttärit ilman lahjoja – parhaat juhlat ikinä?, mutta nyt mietitään teemaa siinä tilanteessa, kun se lahja on jo saatu. 

Sillä let’s face it: luopuessamme 90% tavaroistamme, meni siinä pakosta mukana myös monta lahjaa. 

Silti lahjoista luopuminen on muistoesineiden ohella vaikein juttu myös minimalistille. 

 

Se johtuu tunnesiteestä. Tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta luopua jostakin, jonka joku on ajatuksella meille antanut - siitäkin huolimatta, ettemme sitä tarvi ja sen säilytys vain kuluttaa meiltä neliöitä ja lisää osaltaan asumis-/varastointikustannuksia.

En edelleenkään osaa sanoa mikä on oikein tapa  menetellä

Kaikella lämmöllä ja rakkaudella annan teille pari esimerkkiä ratkaisuistamme. 

Esimerkki 1
Saimme tuoreeltaan lahjaksi auto-maton. Meillä oli sellainen jo entuudestaan ja olimme valmiiksi kyseenalaistaneet sen käyttötiheyttä. Matto oli lähinnä vain maannut lattialla muiden mattojen kaverina, mutta aina välillä saimme kuitenkin taaperon innostumaan sillä leikkimään. Sen vuoksi olimme sen pitäneet. 

Nyt kun saimme toisen maton, tuli eteemme dilemma: ollessamme valmiiksi epävarmoja ensimmäisen tarpeellisuudesta, tiesimme, ettei meillä ole tilaa saati tarvetta kahdelle auto-matolle. 

Tai vaikka ne olisivat vierekkäin mahtuneetkin, ei esteetikko sisälläni viihtynyt ratkaisussa. Ja koti on kuitenkin ensisijaisesti viihtymistä varten eikö.

Ratkaisimme asian viemällä oman auto-mattomme kirpparille ja säästämällä lahja-maton. 

Esimerkki 2
Toinen ajankohtainen esimerkki on design pupu-lamppu, jota viime syksynä toivoimme ja saimmekin sen vauvallemme ristiäislahjaksi. Ajattelin silloin, että yöllinen vauvanhoito sujuisi vähemmän stressaavissa merkeissä, kun sen saisi tehdä kauniin valaisimen pehmeässä valossa. (Suhteemme tavaraan on muuten muuttunut huomattavasti kriittisemmäksi jopa viime syksystä!)

Voi olla, että siitä apua olikin, mutta nyt valaisin ei ole enää aktiivikäytössä ja sen lisäksi se ei sovi Hellelundin “juroon” hirsiympäristöön. 

Enkä tiedä mitä tehdä. Lamppu on aivan uudenveroinen, mutta tuntuisi röyhkeältä myydä sitä. Toisaalta jos myisin sen, laittaisin rahat vauvan sijoituksiin, jolloin hän saisi vuosien mittaan moninkertaisesti lahjan arvon. Helpottaisiko se huonoa omatuntoa, joka lahjasta luopumisesta nousee?

Mietin myös, että yksi kummilapsistani on täyttänyt vastikään vuosia ja voisin kuvitella, että lamppu sopisi hänen ja hänen isosiskonsa huoneen tyyliin. Lisäksi heidän äidillään on silmää “arvoesineille”. Voisin kysyä haluaisivatko he lampun kummityttöni syntymäpäivälahjaksi toivoen, että he tohtisivat sanoa meille ei, jos he eivät sitä halua – koska kaiken järjen mukaan meille, jos kelle, pitäisi olla helppo sanoa “Ei, en halua teiltä tavaraa.” 😂

Tässä muuten tullaan myös siihen teemaan, että onko ok antaa lahjaksi käytettyä, mutta siihen palaan myöhemmin. 

Esimerkki 3
Lapsiperheelliset varmasti tietävät ilmiön, että monen läheisen on vaikea tulla kylään tuomatta jotain tuliaisia lapsille. Vaikka tavattaisi useinkin. Alennusmyynneistä ja poistoista on tarttunut mukaan yhtä sun toista ja lahja on tapa osoittaa lapselle rakkautta: Tulit mieleeni, kun näin tämän, ja haluan osoittaa sen sinulle antamalla tämän.

Toki lahja voi olla osoitus myös ikävästä tai huonosta omatunnosta, että olisi halunnut olla lapsen kanssa enemmän, muttei ole ollut. Itse tunnistan tämän tarpeen kummilasteni kohdalla. 😔

Arjen tuliaisina olemme saaneet esimerkiksi taaperokoon sadetakin fleece-vuorella ja toppasormikkaat kokoa 1-2 v. 

Molemmat noista kuitenkin jäivät käyttämättä johtuen siitä, että taaperomme on talvet ja välikaudet haalarissa, jolloin fleece-vuorinen takki on turhan lämmin siihen päälle. Eikä sille ole alaosaa, jotta sitä voisi käyttää yhtenäisenä asuna. Eikä yhtenäiseen fleece-vuoriseen sadeasuun olisi silti tarvettakaan, koska meillä on hänelle sadevaatteet, jotka käyvät haalarin päälle. 

Lisäksi taaperomme on vasta nyt lähestyessään kolmen vuoden ikää oppinut laittamaan peukalon paikalleen lapasmallin hanskoissa – topattu sormikasmalli oli siis tuhoon tuomittu toive, vaikka hanskat tosi hyvät muuten olivatkin. 

Mikä siis ratkaisuksi?

Olemme yrittäneet ajatella asian niin, että lähipiirissämme varmasti jo tiedetään kriittinen suhtautumisemme tavaraan, jolloin se, ettei meille tuoda lahjoja, on osoitus siitä, että valintaamme kunnioitetaan. 

Esimerkiksi lapsemme eivät kinua leluja, koska eivät ole tottuneet niitä saamaan (onko hei vähän kauheeta 😂🙈) ja joulu ja synttärit ovat odotettuja juhlia yhteisen ajan ja mielekkään tekemisen vuoksi. 

Esikoinen aloittaa syksyllä abi-vuotensa (😱) ja kysyi mielipidettäni, että pitäiskö alkaa kerätä jotain astiastoa, kun lahjatoiveita ylppäreihin kuitenkin kysellään. 

Sanoin, että tottakai, jos se on sitä, mitä haluat, mutta astioista voi myös tulla henkisiä riippakiviä, joita velvollisuudesta kannetaan vuodesta toiseen kodista toiseen sen vuoksi, että ne ovat olleet lahjoja ja arvokkaita sellaisia. 

Että ehkä itse toivoisin ennemmin rahaa (ei edes lahjakortteja, koska ne velvoittavat tuhlaamaan sen rahan johonkin tiettyyn paikkaan, sen sijaan, että rahan esimerkiksi säästäisi/sijoittaisi). Ja sitten sillä rahalla ostaisin itselle mieluiset astiat, itselle sopivan määrän. 

Yksi mahdollisuus on myös kysyä lahjanantajalta haluaisiko hän tarpeettomaksi käyneen lahjan takaisin. 

Tätä vaihtoehtoa emme olleet edes hoksanneet ajatella ennen kuin yksi lahjanantaja kysyi asiaa, että jos emme ole jo luopuneet hänen antamastaan lahjasta, voisi hän ottaa sen takaisin. 

Summa summarum, oli ratkaisu kunkin lahjan kohdalla mikä tahansa, olemme silti tulleet siihen vahvaan päätökseen, että emme säilytä tavaraa vain säilyttämisen vuoksi, huolimatta siitä kuinka tärkeä, rakas ja arvostettu lahjan antaja meille on. 

Toivomme kovasti, että se ymmärretään, että lahjasta luopuminen on myös meille vaikeaa emmekä halua loukata. Siitä syystä kaikille osapuolille olisikin parempi, että näiden tilanteiden syntymistä ehkäistäisiin ennalta, eikä meitä lahjottaisi tavaralla tai jos lahjotaan, niin niin, että toiveita kysytään ja niissä pysytään.

Mitä ajatuksia sinulla on asiasta? Pystytkö luopumaan saaduista lahjoista tai millä periaatteella annat lahjoja?

8 Comments

  • Heiskaska / www.heiskalassa.com

    Olen luopunut osasta lahjoja, mutta nykyään ei enää tarvitse, kun saan vain kaipaamiani asioita. Itse lahjon mieluiten elämyksillä tai herkuilla tms. jotakin sellaista, joka ei jää nurkkiin pyörimään. Ja jos sattuu olemaan oikein tärkeä henkilö, niin saatan tehdä villasukat, vaikka mun kärsivällisyys niiden kanssa meinaa välillä aina hajota. 😀

    Olisin toiminut automaton kanssa muuten ihan samoin kuin te teitte!

    • Tanja

      Itse lahjan antajana suosin aina rahaa, syötävää tai kuihtuvaa 🙂 Ennen ostelin ihmisille kaiken maailman tuikkukippoa lahjaksi, kun halvalla löysin. Ja sain niitä itsekin. Nykyään suorastaan inhoan kaikkia koriste-esineitä, eikä niitä onneksi enää meillekään kukaan kanna.

      Ja kyllä, lahjan saa antaa/myydä/kierrättää/heittää pois. Olen joitain lahjoja tarjonnut antajalleen takaisin, mutta hyvin harva niitä takaisin haluaa. En itsekään toivo, että kukaan pitää minun antamaa tuikkukippoa hyllyllä vain siksi, ettei kehtaa heittää sitä pois 🙂

      • Marjo

        Hyvä periaate! Ja en kyllä itsekään aikoinaan antamiani lahjoja huolisi takaisin, mutta meitä on moneksi. 😅

    • Marjo

      Komppaan tuota, ettei jäis nurkkiin pyörimään – ylipäätään, ettei kenellekään jää riesaksi annetun tavaran kohtalon miettiminen (ehkä sen on paras lahja 😂). Ja kiva kuulla, että joku järkeili matto-asian samallalailla kuin me! 😅🙏

  • Sanna

    Juuri näiden asioiden kanssa painin nyt, kun valmistaudutaan muuttamaan _maatilalta_ pois, jossa ollaan asuttu 9 vuotta. Tavaraa on aivan jäätävät määrät sekä sisällä että ulkona, ja iso osa niistä on lahjaksi joskus saatuja ja toivottuja, mutta sellaisia, joita en nyt enää konmaritus-hengessä välittäisi muuttaa uuteen osoitteeseen (joka on sukutila jossa kamaa on sielläkin monen sukupolven edestä säästössä). Hyviä pohdintoja sinulta taas! Olen yrittänyt katkaista tunnesiteen ainakin suurimpaan osaan esineistä, mutta se loppusijoittaminen onkin hankalaa, kun en myöskään haluaisi tuottaa ns. turhaa jätettä, mutta joidenkin koriste-esineiden loputon kaupitteleminen 50 snt hintaan ei myöskään ole mielestäni kovin kestävää ajankäyttöä tässä vaiheessa, kun pusketaan hullun lailla remonttia loppuun jotta meillä olisi koti jossa asua ennen kuin esikoisen eskari alkaa ja pienimmäinen syntyy 😀

    PS. Esim. muumimukeja olis tarjolla jos joku tahtoo, lahjaksi saatuja ja toivottuja mutta… ei nyt vaan enää, ei.

    • Marjo

      Itse olen selkeästi rajannut tuota kirppismyyntiä niin, että alle 10 euron jutut lahjoitan. Ihan vaan siksi, koska se myyntiprosessi on niin työläs, että olen kokenut aikani arvokkaammaksi (huolimatta siitä, että meillä on rahat tosi tarkassa, arvotan aikaa silti enemmän).

      Mulla myös olis yks pöytä myynnissä 20 eurolla jokin aika sitten ja siitä kyseltiin niin paljon mittoja, kotiinkuljetusta ja kuvia eri valoissa, että vein sen ennemin lahjoitukseen. Koin ratkaisun säästävän aikaa ja yksinkertaistavan arkea.

      Että valintojen maailma, mutta jos miettii tuota teidänkin tilannetta ❤️ niin tässä vaiheessa antaisin vähän armoa ja hankkiutuisin huolettomammin eroon tavaroista kuin jokaisen läpikäyminen ja funtsiminen erikseen. Se on helpompaa sitten tehdä tarkemmin, kun tavaraa on vähemmän. Itse olen myöhemmin paikannut huonoa omatuntoani siitä, että aikoinaan vein kirpparille niin suuria läjiä kaikkea, että lahjoitan sinne nyt arvokkaampaa – sellaista, josta oikeasti voivat saada ihan hyvin rahaa (kun en jaksa tai halua käyttää aikaani niiden myymiseen itse 😂).

  • Minna

    Olen kanssasi samaa mieltä.
    Meillä on suurperhe ja olen yrittänyt opetella ajattelemaan, etten myy lahjanantajaa, vaikka myisin tai lahjoittaisin hänen antaman esineen pois. Toisin sanoen arvostan lahjanantajaa edelleen yhtä paljon huolimatta ratkaisusta esineen kohdalla.
    Mutta vaikeaa se luopuminen joskus on. Ja minulle tulee helposti tunneside esineeseen, vaikka kierrätänkin kaikenlaista ahkerasti.
    Äitini menehtyi vasta, joten häneltä jääneiden tavaroiden kanssa on myös joutunut pohtimaan mitä haluan säilyttää muistona hänestä. Ja mitä lapseni voivat häneltä haluta, lapseni eivät ole vielä edes täysi-ikäisiä.
    Elämä on tasapainoilua tavaroiden määrän kanssa!

    • Marjo

      Juuri samoja mietteitä kanssasi! Ja tuo tunneside on haastava, varsinkin mainitsemassasi tilanteessa, sen vaikeutta en voi edes kuvitella. 😔 Suuri osanotto. ❤️

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *