remontti budjetti
Me,  Raha,  Remontti

Me ollaan miinuksella 15.000 euroa

Tänään otettiin Jarkon kanssa aikaa numeroiden pyörittämiseen. Kun ollaan totutettu itsemme tarkkaan talouden hallintaan, nousee nopeasti semmoinen inasen ahdistava olo, jos ei ihan tiedä missä mennään.

Ja nyt kun remonttia on tehty pää kolmantena jalkana, on budjetin seuranta laahannut perässä. Laskut me kyllä syötetään maksuun aina heti, kun ne saapuu (mieluiten e-laskuina), jotta ne ei unohdu, mutta varsinainen ennakointi on ontunut. 

Budjetin seuranta siis käytännössä tarkoittaa, että syötämme laskentataulukkoon summat mitä remonttiin on mennyt tai korjaamme etukäteen arvioidut kustannukset toteutuneisiin summiin. 

Taulukkoon olemme laittaneet laskurin, joka laskee paljonko meidän remonttiin varatusta velkarahasta on jäljellä.

Tänään syötimme tiedot laskuista ja kuiteista sekä arvioimme mahdollisimman tarkkaan vielä tulevat kustannukset ja laskuri näytti - 15.000 euroa.

Okei, oltiin me koko ajan vähintäänkin aavistettu, että meidän alkuperäinen budjetti oli alakanttinen ja alunperinhän me haettiinkin 20.000 euroa enemmän lainaa kuin mihin lopulta päädyttiin.

Että budjetin miinusmerkkisyys ei tullut yllätyksenä, mutta se vähän yllätti, että kuinka paljon. 

Mihin rahat ovat menneet?

Alkuperäisestä budjetista puuttui paljon sellaista kulua, mitä ei voi oikein etukäteen tietää. Esimerkiksi työkaluja on joutunut hankkimaan paljon arvioitua enemmän ja onko se sitten suora remonttikustannus. Toisaalta, mutta toisaalta niillä tehdään vielä paljon myöhemminkin. 

Sen lisäksi salaojitus maksoi oman hintansa ja se tuli matkaan puolivahingossa, ei oltu suunniteltu sitä vielä tähän vaiheeseen ollenkaan. 

Se, että päätettiin olla rakentamatta yläkertaa ainakaan nyt säästi meille rahaa, joka toisaalta hupeni suurelta osin haluamaamme saunamökkiin

Tonttiselkkauksesta meillä ei ollut mitään aavistusta, kun Hellelund ostettiin ja se maksoi meille noin 5000 euroa. Onko se sitten remonttikulu vai ei, toistaiseksi me ollaan se samaan budjettiin laskettu. 

Budjettia on myös tahallisesti ylitetty, mutta hyvin harkiten. Nimittäin kodinkoneisiin käytimme 1400 euroa enemmän kuin mitä olimme niihin budjetoineet. Tämä johtui vain ja ainoastaan kalliista liedestä, jossa on sisäänrakennettu liesituuletin.

Liesitaso nimittäin tulee saarekkeeseen, joka on keskellä tupakeittiötä ja katosta roikkuva rosterinvärinen jättiläinen pisti vastaan niin paljon, että päädyimme tähän ratkaisuun.

Onneksi Jarkko sähkösuunnittelijana tiesi, että tällainenkin vaihtoehto on, itsellä ei ollut mitään hajua! Mietimme kyllä vakavissamme myös ikkunasta tuulettamisen mahdollisuutta, mutta saareke on kaukana ikkunoista ja se olisi aiheuttanut useamman kerran päivässä vuoden ympäri käytettynä melkoista hävikkiä lämmitys- ja ilmastointikustannusten osalta. 

Mitä olemme jättäneet pois tai siirtäneet myöhemmäksi?

Ei silti tämänkuntoisen talon remontointiin 65.000 ole suuri raha (ottaen huomioon esimerkiksi, että kaikki tekniikka on rakennettava uudestaan ja kylpyhuonetta ei ollut ollenkaan), vaan paljosta olemme joutuneet tinkimäänkin. 

Esimerkiksi ikkunoiden ja ovien kunnostus päätettiin jättää myöhemmälle (Jarkko fiksaa ne itse siihen kuntoon, että pärjätään), samoin talon ulkomaalaus ja hormien sekä tulisijojen kunnostus ja käyttöönotto. Näihin voi hakea kaikkiin Museovirastolta ja/tai Ely-keskukselta tukea arvokkaiden rakennusten ja kulttuuriperintökohteiden entistämiseen, mutta jotta olisimme tämän vuoden junaan ehtineet, olisi hakemus pitänyt olla sisässä jo viime marraskuussa, jolloin koko Hellelundista ei ollut vielä mitään tietoa. Ensi vuonna on siis uusi mahdollisuus!

Kodinhoitohuone päätettiin jättää rakentamatta – ensisijaisesti kustannussyistä, mutta myös, koska haluttiin sittenkin säästää kaunis veranta lukuisine ikkunoineen aurinkoisia aamukahveja varten.

Keittiökalusteista maksoimme 50 euroa.

Tapetit jätettiin toistaiseksi pois budjetista, niihinkin saa helposti uppoamaan ison rahan, vaikkei meillä tapetoitavaa seinäalaa niin paljoa olekaan. 

Pihan parannukseen mietimme maansiirtofirmaa, mutta se jäi kustannussyistä nyt pois. Räystäslautojen vaihdon päätimme tehdä itse niin pitkälle kuin lainatikkaat ylsivät 😅 niin säästimme vähän myös katon korjauskustannuksissa. 

Mistä puuttuvat rahat?

Säästöistä ne on pakko ottaa, ei auta. Mutta lohduttaudumme sillä, että olimme varautuneet käyttämään niitä tarvittaessa ja että esimerkiksi saunamökin olisimme varmastikin joka tapauksessa säästöillä ostaneet. Olemmehan tosi innokkaita saunojia ja ulkoilmaihmisiä ja esimerkiksi reissaamisen sijaan käytämme mielummin rahat oman kotiympäristön viihtyisyyden lisäämiseen. 

Lisäksi tärkeä huomio on, että sen verran ollaan teetetty työtä alueen yrityksillä, että jälkijunassa saadaan molemmat maksimisummat kotitalousvähennyksestä eli yhteensä 4.500 euroa. 

Silti laskentataulukkoomme lisättiin tänään uusi laskuri. 

 

Sellainen, joka näyttää paljonko säästömme hupenevat aina, kun budjetti ylittyy.

Sen verran se kuitenkin kirvelee. 😅

Mutta arvatkaa mitä? Remontti etenee niin hyvää vauhtia, että haaveena (kenties hyvin epärealistisena sellaisena 😅) on nukkua Helliksessä ekaa kertaa jo juhannuksena! 😍 Jos kiinnostaa pysyä kärryillä ajantasaisesta tilanteesta, niin sitä päivittelen aktiivisimmin facebookin ja instagramin tarinoissa. 

3 Comments

  • Pirkko

    Maansiirtofirman unohtaminen on varmaan ihan hyvä tässä kohtaa. Meillä myös on piha kesken ja olisi ihanaa, kun voisi ottaa jonkun ammattilaisen tekemään. Tänä vuonna meillä on ollut pihalla kaivinkone yhden päivän. Tänne tuotiin kuorma tai kaksi soraa ja kaivinkoneella muotoiltiin pieni osuus pihatiestä uusiksi. Lasku oli noin 3300 euroa.

  • Pirkko

    Tarkistin vielä sen maansiirtolaskun, kun alkoi itseänikin ihmetyttää, että voiko olla totta: oli siinä enemmän kuin pari kuormaa soraa, mutta kaivinkone tosiaan oli vain päivän.

    • Marjo

      Apua!! Aivan järkyttävä hinta! 😱 Saa kyllä kovastikin tarttumaan lapioon ja kottikärryihin. 😬

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *