hyppy oravanpyorasta
Downshifting,  Me,  Mieli ja keho,  Minimalismi,  Raha,  Työ

Irtisanouduin hyvästä vakityöstä tyhjän päälle – järjetön ratkaisu?

Tänään se tapahtui. Ratkaisu, jota olen pohtinut toisaalta pitkään ja joka toisaalta syntyi nopeasti. Irtisanoin tänään vakituisen työsuhteeni työterveyshoitajana. Ilman suunnitelma B:tä. 

Miksi ihmeessä?

Työterveyshuolto on kenttänä vahvasti lakien ja asetusten säätelemä. Jo se, että voin hyödyntää psykiatrista osaamistani vastaanottotyössä, edellyttää työn sovittamista Kela-luokituksiin. Sen tulisi olla ennaltaehkäisevää, työkykyä tukevaa tai työkykyä arvioivaa, mutta se ei saisi olla varsinaista hoitoa.  

Hankala ja veteen piirretty viiva, jota pitkin kulkeminen on ollut haastavaa kautta linjan. 

Sen lisäksi viihdyn yhteisöissä. Jos puhutaan sairaala-maailmasta, niin olen osasto-tyyppi, en poliklinikka.

Sitä taustaa vasten on outoakin, että opiskelin sairaanhoitaja-tutkinnolla myöhemmin terkkariksi, jonka työ on pääsääntöisesti yksin tehtävää vastaanottoa.

 

Mutta silloin minua puhutteli eniten mahdollisuus päivätyöhön. Että se siitä kutsumuksesta.🙈 

Työterveyshuollon kenttä on hyvin monipuolinen ja kiehtovan haasteen työhön tuo yhteistyö sekä organisaatio-asiakkaiden että henkilöasiakkaiden kanssa. 

Minulle on tarjoutunut upeita mahdollisuuksia päästä tekemään työtä työyhteisöissä esimerkiksi pitäessäni koulutuksia psykososiaalisita kuormitustekijöistä, stressinhallinnasta, psyykkisestä ensiavusta, mielen ja kehon yhteydestä.

Jos työ on kerran ollut niin upeaa, niin edelleen: miksi ihmeessä?

Työ on ollut upeaa. Paikoin. Sen lisäksi se on ollut enemmän sitä, mitä en koe omakseni: yksin tehtävää työtä, paljon kirjaamista ja tarkkaa kirjaamista, lakien ja asetusten opettelua ja soveltamista, melu-, valaistus-, kemikaali-, pöly-, ergonomia-mittauksia/arviointeja/suosituksia. Rutiininomaista työtä rokote, kuulo, näkö, spirometria. 

Olen kaivannut tekemään yhdessä ihmisten kanssa, olen kaivannut ulos vastaanottohuoneesta, olen kaivannut ohjaamaan ryhmiä. 

Käytännössä se, mikä työssäni on ollut kaikkein parasta, on ollut se kuuluisa jäävuoren huippu, pisara valtameressä. Pari prosenttia kokonais-työmäärästä. 

Joten siksi minä irtisanouduin

Siksi, että hoitovapaalle jääminen olisi ollut päätöksen lykkäämistä ja epäreilua työnantajaa kohtaan. 

Siksi, että tämä työ on jonkun muun unelmatyö, enkä halua seisoa sen tiellä.

Siksi, että työ, jonka kokonaisarvosanaksi annan 7+ ei saa minusta parasta irti. Tai niin päin, että en saa itse annettua kaikkeani, koko potentiaaliani. En ole oikeassa paikassa. Eikä se ole oikein kenellekään osapuolelle.

Siksi, että tekemällä näin radikaalin ratkaisun, pakotan itseni avoimeksi uusille suunnille. Ei ole enää vaihtoehto A:ta, johon palata.

Mitä menetän?

Nythän alun ratkaisu on se, että kahden viikon irtisanomisajan jälkeen palaan kotivanhemmaksi ja katson takapenkiltä mitä mahdollisuuksia maailmalla on minulle. Jarkko puolestaan alkaa työskennellä kolmena päivänä viikossa. 

Palkkaero meidän välillämme mahdollistaa sen, että yhteinen aikamme lisääntyy yhdellä päivällä viikossa (3 ->4), mutta niin, ettei se näy juurikaan tuloissamme, koska Jarkko tienaa enemmän kuin minä. 

Huolimatta siitä, että meillä on molemmilla AMK-tutkinto, mutta minulla on niitä kaksi ja sen päälle pätevyyskoulutuksia ja pidempi työkokemus. Naisen euro ja niin pois päin. 😕

Ratkaisuni myötä menetän/menetämme:

  • Jarkon pääasiallisen kotivanhemmuuden. Juu olemme edelleen neljä päivää viikossa yhdessä (ja jos minulla on koulutuksia, ryhmiä, tms., niin pyrin sopimaan ne näille päiville), mutta silti Jarkko on meistä parempi ja halukkaampi kotivanhempi, vaikka ihan mielellään kuulemma ottaa taukoa tästä hullunmyllystä, jota myös koti-isyydeksi kutsutaan. 😅
  • Mukavan työyhteisön. Tai eivät ne ihmiset mihinkään elämästäni ja ajatuksistani katoa, mutta säännöllinen yhteiselo katoaa.
  • Upeat asiakkaat. Minulla on ollut valtava ilo ja kunnia saada tehdä yhteistyötä yhteistyöhaluisten ja aidosti työntekijöistään välittävien organisaatioiden kanssa, samoin kuin kokea henkilöasiakkaiden luottamus mitä haastavimmissa elämäntilanteissa.

Mitä saan?

Kokemuksen siitä, että luotan aikuisten oikeasti siihen, että elämä kantaa ja näyttää. Myös ilman, että itse organisoin vaihtoehto b:n (ja c:n, d:n, e:n) valmiiksi odottamaan. 

Asiat ovat järjestyneet aina ennenkin, niin ne järjestyvät nytkin. Parempaa on luvassa. Ei se ole ollut huonoa nytkään, muttei niin hyvää kuin se voisi olla. Siksi minun pitää vain malttaa antaa asioille niiden tarvitsema aika. 

Mikä olo on nyt?

Mixed feelings. Haikea asiakkaita ja työkavereita miettiessä. Toiveikas ja odottava tulevaisuuden mahdollisuuksia kuvitellessa. 

Ja jotenkin olen ylpeäkin. Siitä, että aidosti uskalsin kuunnella sisäistä ääntäni. Tehdä ratkaisun omaa hyvinvointiani ajatellen, koska se on se, mistä ammennan ympärilleni. 

Myös tulevaan työhöni, mitä se ikinä onkaan. 

8 Comments

  • Marjo

    Mä taas kaipaan pois siitä osastotyöstä, tiimityöstä yksin työskentelyyn. Hienoa että rohkenit tehdä tuollaisen päätöksen! 🙂
    Minun pitää vielä odottaa että talo saadaan myydyksi, että voin opintovapaan kautta lähteä muihin hommiin.

    • Marjo

      Haa, on meissä sit näköjään jotain eroa! 😁 Mutta kerro kerro heti minkälaiset suunnitelmat sulla on opintojen suhteen! 🤩 Ja kiitos tsempistä ❤️

  • Hertta

    Hienoa, että teit päätöksen ja toimit omaa kutsumustasi (tai miksi sitä nyt kutsuisikaan) kohti! Mulla sikäli on erilaiset mietteet, että pyrin nimenomaan pois kovin sosiaalisesta ja hälyisestä työstä enemmän yksintehtävään työhön. Mutta yhtä kaikki, tärkeintä on jokaisen tehdä sitä minkä kokee omakseen. Ihan varmasti löydät sulle parhaiten sopivan työn. Nyt eka askel on jo otettu. 🙂

    • Marjo

      Kiitos kauniista sanoista ja tsempeistä! ❤️ Minkälaista hommaa teet nyt? Jotenkin sellainen kombo, että saa tehdä osin yksin, mutta että myös olisi se yhteisö siinä olis mulle ehkä paras ratkaisu. Nytkinhän toki on aina joku, jota konsultoida, mutta ei se ole oikein sama kuin että yhdessä tehtäisiin… Mutta toki mielikin saattaa ajan mittaan muuttua ja sekin on luvallista. 😅

      • Hertta

        Oon neuvolan terkkari. Mua on alkanut tuo vastaanottotyö hieman uuvuttaa viime aikoina. Työterveyshuolto on kiinnostanut kovasti sen jälkeen, kun tein siellä työharjoittelun. Muuta kokemusta mulla ei siis siitä puolesta ole. Onhan se varmasti ihan oma maailmansa, hyvine ja ei niin hyvine puolineen. Ja toki siinäkin on vastaanottoa ja paljon ihmiskontakteja päivän mittaan. Oon harkinnut hoitotieteiden opintoja, jos sopivaa työpaikkaa ei tipu nenän eteen. 🙂

        • Marjo

          Aa, me ollaan terkkari-kollegoita! Työterveyshuolto on mun mielestä paljon monipuolisempi kuin neuvola, sinne musta ei olis. 🙈 Toki sielläkin voi tehdä eri “sektoreita”, mutta työterveyshuollossa nuo organisaatioasiakkaat tuovat niin paljon sisältöä ja vaihtelua siihen työhön. Työterveyshuolto vois olla mun unelmatyö, jos sisäinen anarkistini ei vastustaisi niin paljon sitä byrokratiaa ja säädöksiä (joita toki neuvolassakin on) ja en kaipaisi niin paljon yhteisöllisempään työhön. Onnea sulle matkaan, mihin ikinä päädytkin! 🤗

  • Kukka

    Eksyin sivuillesi ihan toisen postauksen kautta, mutta juuri tämä työaiheinen kirjoitus resonoi nyt. Olen itse viime aikoina miettinyt paljon nykyistä työtäni. Mitkä ovat työn ominaisuudet, pääsenkö käyttämään siinä omia vahvuuksiani jne. Kirjoituksesi vahvisti tunnetta, että nykyisessä työssä ne omimmat alueeni ovat hyvin pienessa osassa (niin kuin sanoit “jäävuoren huippu”, “pisara valtameressä”). Kiitos!

    • Marjo

      Kiitos itsellesi kommentista! Olen paljon miettinyt viime aikoina sitä kuinka me (länsimaiset ihmiset) elämme kuin emme kuolisi koskaan. Käytännössä se näkyy siten, että esim. työtä, joka ei palkitse, tehdään ja keksitään jotain muuta sitten joskus. Me emme kuitenkaan koskaan tiedä työkykymme kestävyyttä tai edes elämän pituutta, jos nyt ihan syvälle sukelletaan. Siksi pyrin enemmän ja enemmän tekemään ratkaisuni nyt, elämään nyt sitä elämää, joka tuntuu enemmän oikealta. Siksi kannustankin (myös) sinua miettimään ratkaisuja – työ, joka ei imaise, voi kuluttaa palkitsemattomuudellaan ihmisen loppuun.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *