elintarvikekomposti
Downshifting,  Me,  Minimalismi,  Raha

DIY lämpökompostori halvalla kierrätys- materiaaleista

Te, jotka seuraatte Hellelundia sosiaalisessa mediassa, muistatte ehkä kun kyselin jokin aika sitten suosituksia lämpökompostoreista elintarvikejätteen kompostointia varten. Minuun oli nimittäin iskenyt kompostointikärpänen ja hinku päästä kierrättämään ruoantähteet silmin nähden hyödyllisesti oli kova. 

Silti lämpökompostorien hinnat (pyöreästi 200-400 euroa) kirvelivät niin paljon, että päädyin googlailemaan erilaisia diy lämpökompostori – vaihtoehtoja. 

Valinnaksi muodostui itse tehty saavikompostori, jonka pohjaksi ohjeen otimme täältä, mutta yksinkertaistimme sitä hiukan. 

Lähtökohtana nimittäin oli, että komposti tehtäisiin mahdollisimman pitkälle kierrätysmateriaaleista, minkä vuoksi huhuilin facebookista ihmisiltä, löytyisikö nurkista tarvikkeita meidän projektiin. 

Saamiemme tarvikkeiden perusteella modasimme ohjetta niin, että jätimme pois eristevaahdon ja sen sijaan eristimme saavien väliin jäävän tilan eristelevyn paloilla. Sen lisäksi jätimme pois kannesta ilmanvaihtoventtiilin verkkoineen, koska jakeluun ei mene vieläkään miksi siihen pitäisi se laittaa, koska eristelevystä tehty välikansi on todella tiivis. Ilma siis ei pääsisi joka tapauksessa kiertämään sitä kautta.  

Projektista tuli samalla seiska-luokkalaiselle sopiva etäkoulu-projekti, joten rakentelussa ja kompostointiprosessin käynnistämisessä oli monenlaista intoa ja hyötyä. 

Toimiko itse tehty komposti?

Nyt ollaan harjoiteltu kompostointia niin pitkälle, että ensimmäinen lämpökompostori alkaa olla jo täynnä!

Niin siis jouduimme lopulta ostamaan vain saavit itse ja ostimme niitä heti kaksin (nelin) kappalein tietäen, että yksi komposti ei tule riittämään 7-henkiselle perheelle.

Emmekä ole ostaneet saavien lisäksi muuta, seosaineetkin olen halunnut löytää omista kätköistä, joten ollaan käytetty sahanpurua ja Hellelundin sisältä kaivettua multaa.

Ja arvatkaa mitä! Kompostori on toimiva! Huolimatta siitä, ettei meillä ole tyhjennysluukkua, lämpömittaria, jne., niin kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä saavikompostori on ollut aivan mainio ratkaisu. Ja yksinkertaisuudestahan me tykätään. 😉

Viime tarkastelulla kompostoitu jäte on painunut, komposti ei haise ja sienet ja home on alkanut hienosti muodostua kompostijätteen pinnalle – eli komposti toimii! 😍

Biojäteastiasta luopuminen ja ilmoitus jätehuoltolautakunnalle

Elintarvikejätteen kompostoinnin ansiosta me voidaan luopua biojäteastiasta ja säästää pieni ropo siinä. Pitää vain tehdä hakemus asiasta, mutta se me ollaan ajateltu tehdä suoraan Hellelundiin eikä kajota nykyisen vuokrakodin järjestelmiin. 

Nythän me siis ollaan niin innoissamme tästä, että kuskaamme biojätteen puiston poikki Hellelundin pihassa sijaitsevaan saavikompostoriin. 😅

Mutta uskallan suositella kompostoinnin aloittamista omin käsin, ilman suuria alkuinvestointeja – onnistui se kerran tällaisilta totaalialoittelijoiltakin. 😊 Seuraavaksi sitten puutarhajäte-kompostin suunnitteluun. 😉

PS. Meillähän ei Helliksen remonttia aloitettaessa ollut ajatusta, että tekisimme salaojituksen tässä vaiheessa. En oikein tiedä, mistä se ajatus oikein edes tuli, ehkä siitä kun jouduimme joka tapauksessa vuokraamaan kaivurin sähkökaapelin vetoa varten. Oli miten oli, niin hyvä ystävämme lahjoitti meille kompostitarvikkeet salaojaputkineen (ja vielä kotiinkuljetuksella!) vain jokunen viikko ennen ennen kuin meillä olisi ollut putkia omastakin takaa. 🙈 Mulla on vähän huono omatunto tästä, mutta iloinen olen siitä, että päästiin rakentamaan komposti heti, kun into nousi ja kompostointi on nyt jo niin pitkällä. 

Niin ja kiitos vielä Mikko & co! ❤️ Jos päätätte joskus perustaa saavikompostorin, niin tiedät, mistä tulla hakemaan putkia. 😅🙈

2 Comments

  • Anu

    Heipähei. Tästä projektista olisi ollut kiva saada vaihekuvia ja kuvia valmiista tuotoksesta.Minulla olisi myös haaveena samanmoinen mutta ei raha ostaa uutena :).

    • Marjo

      Meidän on tarkoitus tehdä toinen heti, kun muulta hötäkältä ehditään, niin yritän muistaa kuvata sen paremmin ja laittaa kuvia jakoon. 😊

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *