ilmainen perheloma
Downshifting,  Raha,  Ruoka

8 vinkkiä ilmaiseen perhelomaan

Näiden vinkkien avulla suunnittelet perheloman, joka ei ole pelkästään edullinen vaan mahdollisimman ilmainen. Sillä kesäloma se tahtoo lapsilla olla, vaikka raha olisi tiukassa. Ja lomalla on kiva tehdä jotain erityistä eikä siihen todellakaan tarvitse paljoa rahaa, jos sille tielle lähtee. Katso vaikka. 😊

1. Pyöräily ja telttailu

Riippuen siitä, minkä ikäisiä lapsia perheessä on ja mitkä ovat perheen mielenkiinnot, mutta jos intressit täsmää, niin pyöräily ja telttailu mahdollistavat ilmaisen ja varmasti ikimuistoisen perheloman. 

Leiriytyminen eli telttailu kuuluu jokamiehenoikeuksiin eli se on sallittua kaikkialla, missä liikkuminenkin on sallittua. 

Jos pyörä- ja leiriytymisvarustelu on puutteellinen, kannattaa huudella somessa. Itse olen huutelemalla saanut esimerkiksi tarvikkeita lämpökompostorin rakentamista varten ja lainatikkaat räystäslautojen vaihtamiseen ja helposti voisin kysellä lainaksi pyörää, telttaa ja makuupussia, jos niistä puutetta olisi. 

Lainatessa pyrin aina siihen, että tavara on palautettaessa vähintään siinä kunnossa kuin lainaan haettaessa, esimerkiksi pyörän voi pestä ja ketjuja vähän rasvata ennen palautusta. 

2. Vaellus + majoitus maksuttomassa tuvassa

Jos luonto-intoa riittää, mutta pyöräily ja telttailu ei sytytä, niin hyödyntää voi metsähallituksen retkeilyalueita ja autiotupia. Ne ovat ilmaisia elämyksiä, ja puhelimen muisti tulee varmasti täyttymään huikeista maisemakuvista.  

Jos haluaa varmistaa, ettei tuvassa ole muita yöpyjiä, niin silloin voi varata maksullisen tuvan tai petipaikan. Hinnat ovat yleensä hyvin maltilliset. 

Ja jälleen voi huudella lainaksi rinkkaa ja muita retkeilyvarusteita, esimerkiksi itse olen saanut rinkkaa lainaksi tyttäreni ystävältä. 

3. Majoittuminen ystävän tai sukulaisen luona

Jos kaipaa maisemanvaihdosta ilman eräjormailua, kannattaa funtsia läpi ystävät ja sukulaiset ja heidän asuinpaikkakuntansa. Usein pääsee tutustumaan uusiin kulmiin ja saa vielä kaupan päälle isäntäväestä ilmaisen oppaan ja hyvää seuraa. Ja jos perheystävien luo majoittuu, on myös lapsilla seuraa. Me teemme itse tätä usein!

Kannattaa myös miettiä, jos jollakulla ystävällä on juttuja, jotka lapsia erityisesti kiinnostaa, kuten kotieläimiä. 🤗😍

Jos ystävällä ei ole tilaa majoittaa, saattaa sitä olla kuitenkin pihapiirissä, jolloin kohdan 1. telttailu on jälleen optio. Tiedän muuten, että moni telttailee vauvan kanssa ikimuistoisella menestyksellä, että sekään ei ole este. 😊

Ystävälle tai sukulaiselle majoittuessamme pyrimme osallistumaan ruokatarjontaan kattamalla ainakin oman syömisemme. Tai vaihtoehtoisesti käymme vuoroin vieraissa, jolloin kukin perhe ottaa päävastuun ruokatarjoilusta omassa kodissaan. 

Kannattaa myös muistaa, että vieraisilla ei olla hotellissa, eli vähintään omat jäljet pitää siivota, mutta hyvä mieli jää kaikille, jos auttaa vähän ekstraa.

4. Sohvasurffailu

Couchsurfing -yhteisön kautta voi etsiä majoituspaikkaa tai tarjota sitä itse. En ole itse majoittunut sohvasurffailijana, mutta majoitusta olen tarjonnut. 

Yhteisössä voi selata profiileja, majoituspaikkojen määrää ja sijaintia ja tutustua isäntäväkeen ensin profiilin kautta, sitten viestittelemällä. Samalla selviää, mitä he toivovat vierailtaan, esimerkiksi ensimmäisen illan päivällisen valmistamista, ja mitä he voivat majoituksen lisäksi tarjota, esimerkiksi ilmaisen opastetun nähtävyyskierroksen.  

Majoittajaksi voi vaikka valita sellaisen, jolla on lähellä uimapaikka, pihalla trampoliini ja samanikäisiä lapsia. Paljon uusia elämyksiä ja elinikäisiä ystävyyksiä koko perheelle tarjolla!

Huom. sohvasurffaillahan voit läpi maailman, kun kotimaata on riittävästi nähty. 😊

5. Ruokailu matkan aikana

Kun me lähdemme autolla reissuun on ykkösvaruste kylmälaukku. Sinne pakkaamme kattavat matkaeväät ja termareihin matka-kahvit ja -teet. 

Tarkoituksena on pärjätä pidempikin roadtrip omin eväin ja tästä syystä meillä on autossa potta, johon kohta 3 vuotta täyttävä taaperokin vielä suostuu, kun pönttöä ei ole käytettävissä. Me muut hyödynnämme levähdyspaikkojen wc-mahdollisuuksia tai luonnon helmaa ja tästä syystä meillä on aina autossa mukana vesipullo, talouspaperia ja muovipussi roskikseksi. Tällöin onnistuu vaipanvaihto ja käsienpesu myös omavaraisesti, jos sellaista vaihtoehtoa ei muuten ole tarjolla. 

Eväisiin voi kuitenkin saada kulumaan sievoisen summan, jos eväiden tekeminen tarkoittaa, että käydään kaupasta ostamassa karkkia, sipsiä, kolmioleipiä, pikkuporkkanoita ja pillimehuja matkalle. Tästä syystä me tehdään eväät niistä tarvikkeista, mitä valmiiksi on kotona, siis niistä, mitä ollaan viikottaisella kauppareissullamme ostettu. Eväiden tekeminen nimittäin “ei saa” olla ylimääräinen kustannus. Onhan reissussa jo se ylimääräinen kustannus, mitä auton käytöstä tulee. 

Esimerkiksi tänään olemme lähdössä viikonlopun yli sukuloimaan ja eilen leivoin matkaan mokkapalaa ja viipalepipareita, tänään suikaloidaan rasioihin hedelmälohkoja ja vihannestikkuja sekä paistetaan kananmunat eväsleipien väliin. Hoksasin äsken, että meillä ei ole mehua tms. matkajuomaksi ja tämä tarkoittaa, että tällä matkalla juomme eväiden kanssa vettä. Sitä ainakin on. 😅

7. Ruoka kohteessa

Ruoasta puhutaan nyt paljon, mutta varsinkin lapsiperheessä se on majoituskulujen ohella suurin reissaamisen rahareikä.

Tästä syystä me pakkaamme mukaan ruoat omasta jääkaapistamme. Tänäänkin lähtee mukaan vihannekset, juustot, leikkeleet, kanasuikaleet, tortillatarvikkeet, jne. Tarkoitus on, että pärjäämme samalla budjetilla, minkä olisimme kotonakin käyttäneet ruokaan ja samalla vältämme riskiä hävikkiruokaan, mitä saattaisi syntyä, jos jättäisimme kaappeihin pilaantumisvaarassa olevia elintarvikkeita.

Kylmälaukku-kavalkadi vie valitettavan paljon autosta tilaa, mutta säästää niin paljon aikaa, rahaa ja vaivaa, että se on sen väärti!

8. Lähimatkailu

Lapsille kaikki perheen yhteinen tekeminen on jo elämys itsessään. Ja on se sitä monille aikuisillekin. 🙋🏻‍♀️

Siitä syystä lomareissu voi olla pyöräily lähirannalle, makeat mansikat mummolan penkistä, jäätelöt rappusilla omasta pakastimesta. 

Ja mieti mikä hurmio, jos perheen aikuiset nukkuu lasten kanssa teltassa lähimetsässä tai omalla takapihalla. Tai tehdään yhteinen maja trampalle ja nukutaan yön yli siellä.

Olen monena kesänä nähnyt teltan ulkoilureittimme varrella, uskomattomassa maisemassa merenrannalla. Sellaisen tontin hinta olisi muutaman omakotitalon verran, mutta nyt sen elämyksen saa ilmaiseksi. 

Teltan viereisiin puihin on viritetty pyykkinaru, jossa majoittujat kuivattavat vaatteitaan. 

He nousevat herättyään tähän henkeä salpaavaan näkymään, juovat nokipannukahvit ja välttävät omistamiseen liittyvän velka- ja huolenpito-rasitteen. Siivoavat vain paikat, kun lähteä päättävät. Kiitos ja nähdään ensi kerralla!

Mitkä on sun parhaat säästövinkit reissaamiseen? 🤗

PS. Jos innostut yökyläily-matkailusta, niin kokemuksesta voin sanoa, että petien laitto ja lakanarumba on melkoinen, varsinkin, jos perheen kokoonpano on tämmöistä kokoluokkaa kuin meillä. Silloin kannattaa kerätä kotoa lähtiessä sängyistä peitot ja tyynyt auton perään, jolloin säästetään isäntäväen hommaa huomattavasti.

Itse ainakin arvostan tätä elettä todella paljon – se säästää pyykkikonetta, vesilaskua, luontoa ja kotitöihin kuluvaa aikaa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *