• telttailu lasten kanssa
    Downshifting,  Me,  Minimalismi,  Raha,  Työ

    Raha-ahdistus ja metsän parantava voima

    Lähdimme perjantaina reissuun tietämättä minne ja mitä tekemään. Pakkasimme varulta mukaan teltan ja makuupussit sekä farkut ja pyhätennarit. Vielä liikkeelle lähdettyämmekin haimme suuntaa ihan niin suurella haarukalla, ettei tietoa ollut onko suuntana etelä vai pohjoinen.  Mutta maisemaa teki mieli vähän vaihtaa, kun kelikin oli kohdillaan ja esikoinen luvannut kaitsea villin koiranpennun. PS. Loma hänestä teki hyvää. 😂 Päätimme sitten lähteä etelää kohden sillä ajatuksella, että josko löytäisimme kivan telttapaikan ja jos telttailu ei puhuttele, niin olemme ainakin lähempänä Jarkon sukua Loimaalla, että tarvittaessa voimme jatkaa matkaa sukuloimaan. Seitsemisen kansallispuisto ja Kirkas-Soljasen leiripaikka. Helvetinjärvellä olimme vasta käyneet, joten valitsimme uudeksi tuttavuudeksi Seitsemisen kansallispuiston ja sieltä Kirkas-Soljasen, ihan vain koska kartan mukaan…

  • tyoterveyshoitajan tyo
    Me,  Remontti,  Työ

    Ensimmäinen työviikko äitiysvapaan jälkeen

    Vuosi ja kaksi kuukautta ehdin olla pois työmaalta ennen kuin tällä viikolla astelin takaisin sorvin ääreen vauvavuoden pehmentämine aivoineni. Ja ensimmäisenä päivänä tuntui, että en tajua mistään mitään. Ei edes sellainen pelkkä lomanjälkeinen Ö Aapisen laidassa, vaan ihan totaalinen miten hitto tää koko työterveyshuolto-järjestelmä toimii, mikä maa, mikä valuutta. Eikä tokikaan tilannetta helpottanut se, että poissaollessani meillä oli vaihtunut potilastietojärjestelmä tai että olin aiemmin tullut tilanteeseen, jossa kirjani on viikkojen päähän täytetty ja nyt se oli tyhjä.  Öö siis pitääks mun nyt tehdä ite tälle jotain? Toisesta päivästä homma lähti onneksi sujumaan paremmin ja sitä helpotti ensimmäiset asiakaskontaktit. Okei, tämä tulee jostain syvempää, ihminen ihmiselle, tää sujuu.  Huomasin myös olevani…

  • ekopharma kokemuksia
    Mieli ja keho,  Minimalismi

    Minimalistin ihonhoitotuotteet

    Kaupallinen yhteistyö Nelysian Muistat ehkä, että olen aiemmin ollut kosmetiikan suurkuluttaja? Ja että minimalismin myötä olen kyseenalaistanut purnukkamäärää niin kovasti, että päätin jopa kokeilla elämää ilman shampoota, saippuaa ja deodoranttia? Kun kirjoitin ihonhoitotuotteisiin liittyvää jutun siitä, kuinka nopeasti mainonta saa meidät kokemaan itsemme huonoiksi ja haluamaan ostaa tuotteita sen huonommuuden paikkaamiseksi, kirjoitti Nina Nelysianilta minulle, ettei hyvä ihonhoito tarkoita purkkimerta ja suurien rahasummien tuhlaamista, vaan muutaman toimivan täsmätuotteen. Ihoni lähtötilanne Kaiken tämän remontin, koronan ja lapsiperhehärdellin keskellä olen lopettanut meikkaamisen liki kokonaan ja koska aiemmin ihonhoito on liittynyt pitkälti meikin poistoon tai pohjustukseen, on sekin jäänyt pois.  Ensin pärjäsin pitkään pelkällä vesipesulla, mutta kesän mittaan ihoni alkoi oireilla ja muodostaa…

  • tippalistojen uusiminen
    Me,  Remontti

    Vihdoin! Tältä näyttää uusi kotimme

    Vähän yli neljä kuukautta on nyt tehty tätä “pientä pintaremonttia” ja kuukausi asuttu sen keskellä. Tähän postaukseen laitan nähtäväksesi ennen, prosessissa ja jälkeen-kuvat julkisivusta, kylpyhuoneesta, saunasta ja tupakeittiöstä.  Kiitos teille, jotka olette jaksaneet kysellä näiden kuvien perään ja pahoittelen, että on kestänyt! Lisää huoneita näytän tulevaisuudessa remontin edetessä. 😅 Julkisivu Ennen (kuva otettu 16.4.2020) Tässä kuvassa näet katon likaisuuden ja kunnon ennen kuin sitä alettiin kunnostaa. Katto vuoti parista kohtaan, rännit olivat korjauskelvottomat ja maaperä vetinen.  Prosessissa (kuva otettu 15.5.2020) Katto pestiin, korjattiin, ruostesuojattiin ja maalattiin, sen jälkeen uusittiin räystäslaudat, rännit, päätykolmion reunalistat. Piiput pellitettiin ja hatutettiin, uudet lapetikkaat asennettiin.  Teimme itse salaojituksen, asensimme rännikaivot, vaihdoimme räystäslaudat päätykolmioita lukuunottamatta (sinne ei…