• minimalismi blogi
    Me,  Mieli ja keho,  Minimalismi

    Minimalismin vaikutus ihmissuhteisiin

    Kysyn sinulta nyt neuvoa hankalaan ihmissuhde-tilanteeseen. Nimittäin saatan olla melkoinen vellihousu kotioloissa huolimatta siitä, että olen työssä jämäkkä. Tämä minimalistinen elämäntapahan on lyhyesti sanottuna oman ajankäytön kohdentamista itselle tärkeisiin asioihin. Ja kun sen eteen on tehnyt mm. suuria taloudellisia uhrauksia, ei henkiset resurssit enää tahdo venyä sellaiseen, minkä kokee itselle vahingollisena.  Tottakai sillä on vaikutuksensa myös ihmissuhteisiin.  Mistään radikaalista ei sinänsä ole kyse, mutta olen huomannut herkistyneeni enemmän ja enemmän kanssaihmisten väliselle vuorovaikutukselle ja sen laadulle.  Ja huomaan, että minua eniten rassaa sellaiset piirteet, joista en tykkää itsessäni.    Ja kun olen tehnyt ja teen koko ajan työtä itseni kanssa antaakseni tilaa myönteisimmille piirteille, on kärsivällisyyteni omien haastavien puolieni kohdalla…

  • minimalismi blogi
    Me,  Mieli ja keho,  Minimalismi

    Aionko konmarittaa alkoholin?

    Minimalistinen elämäntapamme vie minua kohti niitä asioita, joita oikeasti haluan elämältäni. Samalla luonnollisestikin karsiutuu pois asioita, joita en syystä tai toisesta enää halua eivätkä ne asiat ole pelkästään tavaraa.  Esimerkiksi oman vointini kuuntelu ja hyvinvointiani aidosti tukevat ratkaisut ovat nousseet ennen kokemattoman tärkeään rooliin. Tästä syystä tavaran, menojen ja palkkatyön määrä on vähentynyt radikaalisti elämässämme. Ja tältä pohjalta myös ristiriitainen suhteeni alkoholiin ja suomalaiseen alkoholikulttuuriin on mietityttänyt minua jo pidempään. Sillä toisaalta olen se, joka hyväntahtoisesti nauraa ihmisten kännisekoiluille, mutta joka toisaalta on hyvin kriittinen sallivalle alkoholikulttuurillemme, joka opettaa seuraavalle ja taas seuraavalle sukupolvelle, että humalajuominen ei ole paitsi ok, se on normaalia, ja vähän ehkä toivottavaakin.  Ja mitä enemmän…

  • vauva 11 kuukautta
    Me

    Vauvan onnettomuus, joka pisti kaiken mittasuhteisiin

    Sekunnin murto-osassa kaikki katosi. Työnjako, tehtävä-listat, harmitus hukassa olevasta liesitasosta. Tilan täytti eksistentiaalinen hätä, pelko, paniikki ja suru. Meidän 11-kuinen vauvamme veti kupillisen kiehuvaa vettä kasvoilleen ja rinnalleen. Shokista huolimatta säilyimme kuin ihmeen kaupalla toimintakykyisinä, antamamme ensiapu oli nopea ja sitä jatkettiin sairaalassa, jonne saavuimme alle 10 minuutissa. Paikalle hälytettiin päivystävän lääkärin ohella lastenlääkäri, joka otti vetovastuun hoidosta. Vauva sai samantien morfiinia kipuunsa ja palovammataitosten asettelu aloitettiin.  Samalla tarkkailtiin vauvan happisaturaatiota, sykettä ja lämpötilaa – kiehuva vesi oli osunut hengitysteiden alueelle ja palovammataitokset viilentävät pientä kehoa voimalla.  Me lauloimme ja heijasimme, pussailimme ja silittelimme päälakea, kerroimme kuinka rakas hän on ja kuinka hän paranee kyllä, äiti ja isi on tässä,…

  • minimalisti muuttaa
    Downshifting,  Me,  Mieli ja keho

    Näitä asioita toivon uudelta elämältämme

    Vai onko liian kornia sanoa uudelta elämältä? Ehkä. Mutta muutos on niin suuri ja kokonaisvaltainen, että nuo sanat kuvaavat tunnettani parhaiten.  Ja lisäksi olen väsynyt. Innoissani, mutta väsynyt. Ja siitä väsymyksestä kumpuaa jälleen niiden perusarvojen tärkeys, niiden, jotka ovat olleet riskissä hukkua tämän kiireen jalkoihin.  Mutta unelmamme on toteutumassa huomenna (kyllä, kääk!). Silloin muutamme Hellelundiin, kaikki saman katon alle, minimibudjetilla, maksimaalisella yhteisellä ajalla. Tuntuu todella epätodelliselta, mutta ah niin palkitsevalta! Syyt siihen tulee tässä: 1. Jarkko Sellaisille ihmisille, jotka ovat niin kiinni kasvaneet toisiinsa, että haluavat viettää kaiken mahdollisen ajan yhdessä, on kolmen kuukauden erillään olo hyvin haastavaa.  Tai kyllähän Jarkko teki kotona etätöitä korona-huipun aikaan ja olemmehan me nukkuneet…

  • minimalismi blogi
    Me,  Minimalismi

    Miksi kieltäydyn blogiyhteistyöstä?

    Tuntuu tosi hurjalta, että olen alkanut saada kyselyjä blogiyhteistyöhön. Vielä hurjemmalta tuntuu lukijamäärien nopea kasvu – ihan oikeasti sieltä löytyy ihmisiä, joita kiinnostaa samat teemat ja pohdintani niistä! Jos olet lukenut juttujani vähän enemmän, aavistat varmasti jo vastauksen otsikon kysymykseen. Ainakin jos annan sellaisen vihjeen, että yhteistyö-ehdotukset ovat koskeneet tavaraa. Huolimatta siitä, että ehdotetut tavarat saattavat olla vaikka kuinka toimivia, silmää miellyttäviä ja laadukkaita, niin ne ovat… tavaraa.   Tavaraa, jolle meillä ei ole tarvetta. Ja vaikka äkkiseltään saattaisi tulla yllyke saada itselleen jotain ihanaa, nopeasti se kuitenkin taittuu siihen, etten halua mitään kaappeja tukkimaan (etenkin kun meillä ei ole Hellelundissa yhtäkään kaappia 😂) ja viimeistään siinä vaiheessa, kun ajattelen,…

  • vanha talo blogi
    Me,  Remontti

    Epätavallinen juhannuksemme kuvina

    Päätin, että tästä juhannuksesta saat selon parhaiten katsomalla nämä kuvat. Juhannuksemme on ollut aiemmin perinteinen: sitä on vietetty samassa seurassa, pääpiirteittäin samalla ohjelmalla ja samassa paikassa.  Nyt kaikki muu paitsi seura oli toisin.  Me vietimme juhannusta mökin sijaan kahdessa eri hushållissa ja kahdessa eri porukassa. Yksi porukka teki Hellelundissa pihahommia sekä maalasi ja asensi keittiökalusteita, toinen porukka pyöritti kahdeksan lapsen taloutta. 😅 Intensiivinen rupeama, josta ei silti ikimuistoisia hetkiä puuttunut, katso vaikka. ☺️ Meidän viidakoitunutta pihaa ja maakekoja lähdettiin juhannusaattona selättämään jo salaojituksesta tutun minikaivurin voimin.  Meanwhile. Sentään juhannusruokailun ajaksi tämä suur-suurperheemme kerääntyi koolle ja illemmalla työmaalla otettiin tauko uimareissun ajaksi.  Muistatko, kun kerroin minkälaisen lahjakortin annoin kummityttärelleni syntymäpäivälahjaksi? Hän…

  • facebook kirppis
    Me,  Minimalismi,  Raha

    Eikö raha kelpaa? Epätavallinen kirppis-filosofiani

    Matkamme minimalisteiksi on  tarkoittanut massiivista tavaroiden myyntiä. Olemme viimeisen parin vuoden aikana myyneet tavaroita tuhansilla ja taas tuhansilla euroilla ja sen myötä on käytetyn tavaran myynti-filosofiani muokkaantunut aika tavalla.  Mitä enemmän saan rahaa, sitä enemmän voitan Tuon logiikan luulisi olevan yksinkertainen ja yksiselitteinen, eikö? Ja sillä minäkin myyntitaipaleeni olen aloittanut: hinnoittelemalla tavaran toivesummaan eli siihen, mikä olisi mielestäni korkein mahdollinen saatavissa oleva hinta tuotteesta. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että tavarat on täytynyt syynätä ja kuvata todella tarkkaan, eritellä mahdolliset viat, kuvata ne eri valoissa, muistaa ostovuodet, hankintahinta, arvioida kulumisen aiheuttama arvonalennus, etsiä mahdolliset takuukuitit, mittailla, sopia potentiaalisten ostajien kanssa katselukäynti, ottaa vastaan peruutukset, myös ne viime hetken, joiden perusteella…

  • minimalismi luento
    Minimalismi,  Työ

    Minimalismi toi uuden uran!

    Kerroinkin sinulle, että minimalismi elämäntapana on paljon muutakin kuin vain tavaroista luopumista. Ja kun vähensimme tavaraa, ostelua ja työntekoa, vapautui aikaa ja (henkistä) tilaa uudenlaiselle luovuudelle.  Siitä johtuen tarkkasilmäisimmät teistä ovatkin huomanneet blogin sivuihin ilmestyneen luennot-osion.  Luennointi ei sinänsä ole minulle uutta, mutta aihepiirit osittain ovat, sillä olen aiemmin luennoinut psykiatrisen hoitotyön sekä stressinhallinnan teemoilla.  Nyt minua kuitenkin kysyttiin ohjaamaan keskustelevaa kurssia aiheella “Stoppi ostamiselle” Kokkolan seudun opistolle enkä todellakaan voinut kieltäytyä näin kutkuttavasta jutusta! Itse asiassa säästät myös tilaa ja hermoja. 😅 Joten jos aihe kiinnostaa ja paikka ja aika luonnistuu, niin jutellaan enemmän syksyllä Kokkolassa, eikö? 😍  Opinto-ohjelman ja ilmoittautumistiedot löydät Kokkolan kaupungin sivuilta. 

  • marjo vuorinen syomishairioklinikka
    Mieli ja keho

    Lopetin äiti-valmennuksen 2 päivän jälkeen, itketti ja kuvotti liikaa

    Viime syksynä viidennen lapsen syntymän jälkeen aloimme Jarkon kanssa tavoitteellisesti treenata maratonille. Synnytyksestä oli kuitenkin niin vähän aikaa, että halusin ottaa kaikin tavoin varman päälle ja kävin mm. lantionpohjan kuntoutus-kurssin. Kurssin jälkeenkin halusin jatkaa synnytyksen jälkeistä treenaamista tuetusti ja googlailin eri vaihtoehtoja. Löysin äideille suunnatun valmennuksen, jossa minua puhutteli lantionpohjan ja erkauman huomioon ottaminen treeneissä samoin kuin jumppaohjeet vauvan kanssa. Ajattelin myös, että on kiva saada uusia ideoita reseptipankkiin.   Positiivisia odotuksiani koeteltiin kuitenkin jo kättelyssä, kun järkytyksekseni valmennuksen järjestäjä kannusti facebook-sivullaan osallistujia ottamaan ennen ja jälkeen-kuvat ja luovuttamaan ne yrityksen markkinointikäyttöön merkiksi upeista saavutuksista.    Hyvin nopeasti kävi siis selväksi mitä ne pääasiallisesti tavoiteltavat saavutukset ovat. Ja ne olivat…

  • minimalistinen elamantapa
    Downshifting,  Me,  Mieli ja keho,  Minimalismi,  Työ

    Mitä minimalistinen elämäntapa tarkoittaa meille?

    Minimalismi mielletään herkästi tarkoittamaan tavaroista luopumista siihen saakka, että jäljelle jää vain ne, joilla on selkeä funktio. Ja tottakai se tarkoittaa sitäkin, mutta myös paljon muuta.  Tavarat ovat olleet meille kuin ylimääräinen riippakivi, joka on vaatinut jatkuvaa siivous- ja järjestelytyötä. Tavaroiden hankkiminen puolestaan on vaatinut rahaa ja jatkuvaa palkkatyötä.  Kun vähensimme ensimmäistä, huomasimme pystyvämme vähentämään myös toista.  Ja kun pystyimme vähentämään tavarahärdellin, palkan ja työn määrää, huomasimme saavamme tilalle maksimaalisia juttuja keskellä tavallista perhearkea.  Hellelundin remontti on toki vaatinut veronsa, mutta muuten meidän elämä on hyvin rauhallista ja leppoisaa, helppoa. Meillä on aikaa tehdä juttuja yhdessä perheenä, jutella kaikesta maan ja taivaan välillä. Lapset ovat moneen kertaan kehuneet sitä, miten nykyään…